Silmälasit

Silmälasien kehysvalinnassa ilmeikkyys ja istuvuus ovat keskeisiä valintakriteereitä. Kehysten tulee korostaa kantajansa parhaita puolia ja tuoda sopivasti itsevarmuutta. Uniikilla muotokielellä ja uskomattomilla väreillä sekä materiaaleilla tuet kasvojesi ainutlaatuisia piirteitä. Jokainen meistä on kaunis omalla, ainutlaatuisella tavallaan. Hyvä ihonhoito toimivine tuotteineen tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia ja luo esimerkiksi pohjan onnistuneelle meikille. Iho tarvitsee oikeanlaista, ihotyypin ja iän mukaista hoitoa säilyäkseen hyvänä.

Puuterihuoneella palveluksessasi ovat kauneudenhoidon ammattilaiset.

Puuterihuoneelta saat ammattimaista apua yksilöllisten kehysten valintaan.

Raili Hulkkonen

Meikkitaiteilija, maskeeraaja

Olen tehnyt pitkä uran suomalaisten naisten ihonhoidon ja kosmetiikan parissa aina 1960-luvulta lähtien. Luon asiakkailleni persoonallisen meikkaustyylin samalla opastaen ja neuvoen, autan myös sopivien silmälasien valitsemisessa. Haluan työssäni nostaa esiin suomalaisten naisten kauneutta – auttaa heitä löytämään omat vahvuutensa. Urallani olen meikannut niin yksityishenkilöitä kuin kuuluisuuksia sekä tehnyt myös maskeerauksia televisiotuotantoihin ja elokuviin.

0400 512 327
raili.hulkkonen@puuteri.fi

Timo Andersson

Silmälasit

Maahantuon tyylikkäitä silmälasikehyksiä ja aurinkolaseja 30 vuoden kokemuksella. Puuterihuoneella pääset kokeilemaan näitä ilmeikkäitä malleja. Mallistoissa on satoja persoonallisia kehyksiä, joista on ilo löytää yksilölliset, juuri kantajalleen sopivat kehykset. Yhdessä asiantuntijatiimin kanssa kokonaisuudesta saadaan silmiä hivelevä.

0400 660 545
timo@timoandersson.com
timoandersson.fi

Puuterihuoneella tapahtuu

Joka perjantai

10 - 16 tai sopimuksen mukaan

Syksyn uusimmat silmälasimallistot esillä joka perjantai Puuterihuonella. Paikalla Timo, Raili ja optikko.

Varaa aika!

Terveisin,
Timo Andersson